Le Cygne Noir

▪  koko nimeltään Le Cygne Noir, lempinimi Norppa
▪  syntynyt 04.02.2011, 4-vuotias, oma ikääntyminen
▪  arabialainen täysiverinen, ori, musta, säkä 150 cm
▪  koulutustaso helppo B, re 80 cm, koulupainotteinen
▪  kasv. Álex Lázaro FRA, om. wilberi VRL-09484

▪  saavuttanut arvonimet PP MVA
▪  rekisteröity numerolla VH11-003-0295, strategiset tiedot

▪  kilpailutulokset ja päiväkirjamerkinnät


Norppa saapui Walesiin kasvattajansa tilalta Ranskasta, jossa rotua on jalostettu antaumuksella jo vuosikymmenien ajan. Lázaron mukaan heille tärkeintä on kaunis ulkonäkö yhdistettynä hyvään luonteeseen ja monipuoliseen käyttöön, ja ainakin tämän orin perusteella he liikkuvat jo tavoitteissaan. Norppa on sielultaan ja ulkomuodoltaan kaunis hevonen. Luonteeltaan rohkea ja ystävällinen, mutta myös itsevarma ja kunnioitettava hevonen. Norpalla orimaisuus ei näy huutelemisena ja machoiluna, vaan sillä on vähäeleistä mutta voimakasta karismaa. Yleisestä rauhallisuudestaan huolimatta Norppakaan ei voi vastustaa läheltä kulkevan tamman flirttiä ja tähänkin hevoseen täytyy osata suhtautua pienellä varauksella.

Hoidettaessa ja käsitellessä Norppa on lauhkea, joskin astelee pitkin harppauksin tarkkailen jatkuvasti ympäristöään. Käytöksensä ja kasvatuksen puolesta se on hyvätapainen, maltillinen ja luokse päästävä. Rutiinitoimissa ei ole ongelmia, joskin jouhien selvittäminen on tärkeää niiden pituuden vuoksi. Norppa on hyvin hankala saada hermostuneeksi mistään, säikähtäessäänkin ori jää vain toljottamaan hirvittävää kohdetta muttei lähde koskaan käsistä. Taluttaessa Norpan hirvittävin teko on ollut taluttajan tasapainon horjuttaminen herran hapuillessa ojasta ensimmäisiä ruohotupsuja. Muutoin se kulkeekin aina perässä pitkällä narulla mihin tahansa sitä viedäänkään. Myöskään eläinlääkärin käynnit, kengitykset ja traileriin lastaamiset eivät horjuta Norpan seesteistä elämänasennetta. Satuloinnin aikana Norpasta kuoriutuu myös pieni pirulainen, joka käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen päästä eroon kyseisestä tilanteesta. Suitset sujahtavat suuhun parhaiten porkkanan kanssa, muutoin päätä saakin olla kauhomassa katosta alas. Kaikesta tästä huolimatta satuloinnin jälkeen Norppa ei kuitenkaan enää suostu odottelemaan, vaan on valmiina lähtemään reissuun.

Koulutreeneissä ori on kuuliainen, nöyrä ja lojaali toveri jolla on kova halu oppia ja miellyttää ratsastajaansa. Kehujen saaminen on tälle hevoselle lottovoitto, ja se käveleekin vaikka kahdella jalalla niitä kerätäkseen. Norppa on yleensä innolla toteuttamassa siltä pyydettyjä asioita, minkä vuoksi odotankin siitä vielä suurta ruusukehaita. Ori on parhaimmillaan kuitenkin hyvässä temmossa, kuulolle otettuna ja tasaisen pyytämisen johdattamana. Joskus sillä on nimittäin tapana unohtaa jäädä tikuttamaan pienen pieniä liikkeitä, jolloin pyydettyjen liikkeiden suorittaminen vaikeutuu reippaasti ja vähitellen ratsun hermot palavat jatkuvan pyytämisen seuraksena. Tämän vuoksi tärkeää on saada Norppa liikkumaan heti alkumetreillä, koska tällöin se on kaikista rehellisimmillään ja jaksaa tehdä töitä. Herkkä, motivoitunut ja hyväliikkeinen hevonen toimii kaikilla, mutta vain taitavimmat osaavat kaivaa siitä parhaat puolet esiin. Ori on ihanan suorasukainen, ei turhia hötkyile muttei myöskään laiskottele ja yrittää oikeasti. Arabialaisena se on kuitenkin hyvin herkkä pienille pyynnöille eikä sovi sen vuoksi kaikkien ratsastettavaksi. Oikeissa käsissä Norppa on nimensä mukaan kuin musta joutsen, liitelemässä sulavasti askelesta toiseen kaula kauniisti kaarella.

Esteillä Norppa on osaava hevonen, jonka hyppytekniikka on kunnossa ja ponnua löytyy 100 cm asti ratsastajan kanssa. Kuitenkin tästä erinomaisuudesta huolimatta ori on hieman herkkä tapaus, joka vaatii rutkasti tilaa saada valmistella ja toteuttaa hyppy omalla tavallaan. Ratsastajan ei tarvitse tehdä muuta kuin ohjata hevonen oikealle esteelle oikeasta suunnasta, tämä kyllä hoitaa loput. Liikaa kontrolloidessa Norpan hermot menevät sekaisin, se alkaa kapinoida vastaan ja kieltäytyy jatkamasta suoritusta. Tällöin tuloksena on joko kieltäminen, pudotus tai koko esteen päälle romahdus. Kuulostaa aika helpolta ratkaisulta antaa vain hevosen mennä omaan tahtiinsa miten haluaa. Valitettavasti se onkin liian helppoa ollakseen totta, sillä radalla ori on äärettömän innostunut ja pidätteet on hankala saada läpi olematta liian kovakourainen. Pienemmistä radoista selvitään usein naarmuitta, mutta lähestyttäessä metrin korkeutta ei nopeus enää olekkaan kovin valttia. Esteillä orin selvä ja yksinkertainen kontrollointi onkin kaiken a ja o. Jarrutetaan ennen estettä, pohje hyppyhetkellä ja kaasua esteen jälkeen. Turhat puolipidätteet, muodon hakemiset ja muut härpäkkeet eivät tämän kanssa toimi valitettavasti.

Muiden hevosten keskuudessa Norppa on hieman neitimäinen mutta silti täysiverinen ori. Sen voi tarhata kenen tahansa, mutta lauman alimmaksi nokittavaksi se ei kuitenkaan koskaan alistu. Norppa on eräällä tavalla lauman kolmas pyörä, jota muut kunnioittavat mutta eivät paljoa kaveeraa muutoin kuin tarvitessaan jotain. Rapsutuksiin ori useinkin heltyy, mutta muutoin se on aikalailla sivusta seuraavan roolissa joka ei paljon nokkaansa hetkauta lauman touhuista. Kinastelemaan se ryhtyy ainoastaan kun kokee sen tarpeelliseksi, ja näin tapahtuu vain uuden lauman muodostuessa.

Sukupuu ja taustatietoa
    i. Toro de Guillermo
    ox, 153 cm, rt, evm
    KTK-I, KRJ-I, vuoden ori 2009
    ii. Torodemos
    ox, 155 cm, rnk, evm, KRJ-III
    iii. El Francés
    iie. Ofelia
    ie. Maribellos
    ox, 147 cm, m, evm, KTK-II
    iei. Capitán Civil
    iee. Cinchita
    e. Jefe de Botiquín
    ox, 154 cm, rnk, evm
    KTK-I, KRJ-II
    ei. Encargado
    ox, 151 cm, m, evm
    eii. Pedro Pedro
    eie. Guerrillo
    ee. Maríatoro
    ox, 147 cm, rnk, evm, KTK-I
    eei. Sebastián
    eee. Lina Mira

Sukuselvitys tulossa.

Jälkeläiset ja jalostusinformaatio
Norppa on käytettävissä jalostukseen piirretyille arabi/täysiveritammoille. Tamman tulee olla evm-sukuinen ja vähintään 4 vuotta vanha. Syntyneen varsan sivut tulee ilmoittaa sähköpostitse kuukauden kuluessa. Norppa periyttää upeaa luonnetta, kuvankaunista ulkonäköä, syvää mustaa väritystä ja monikäyttöisyyttä.
00.00.0000 varsan nimi ei saavutuksia e. emän nimi om. -




Ulkoasu ja kuvat © wilberi 2012 | Tämä on virtuaalihevonen